Itämeri yhdistää - opintomatka Gdanskiin lokakuussa 2023

Otaniemen lukion Kaupunkihistorian opintomatka suuntautui syksyllä 2023 Puolan Gdanskiin. 

Opintomatkalle valittiin videohakemusten perusteella 24 opiskelijaa, jotka saivat etukäteisluennolla ennen matkaa tuhdin tietopaketin Puolan historiasta. 

Opiskelijat joutuivat myös valmistamaan etukäteen pienet opintomatkan aikana pidettävät opastukset. Lisäksi jokainen perehtyi yhteen Puolan historian merkkihenkilöön. Niitä tarvittiin lukuisissa "opettavaisissa leikeissä". 

Opintomatkalaiset kirjoittivat pareittain myös tekstit tähän Kaupunkihistorian kurssiblogiin edellisvuosien matkalaisten tapaan.

Opintomatka oli täysosuma. Opiskelijat heittäytyivät oppimiseen täysillä ja olivat aktiivisesti mukana opintomatkan kaikissa vaiheissa. Kerrassaan mahtijoukko!

"Minulla on aina tapana sanoa, että yhteiskuntaoppia opiskellessa minulla voi olla omakohtaista kokemusta esimerkiksi Suomen verojärjestelmästä taikka demokratian toteutumisesta, mutta historiaa opiskellessa minulla ei voi olla omakohtaista kokemusta vaikka keskiajasta tai toisesta maailmansodasta. Tämän opintomatkan jälkeen päädyin siihen, että paljoa tätä lähemmäksi omakohtaista kokemusta, tai ainakaan ymmärrystä sekä historiallista empatiaa menneisyyden tapahtumia kohtaan ei voi päästä. Tunnekokemuksena esimerkiksi vierailu keskitysleirillä oli todella raskas, mutta minulle välttämätön sekä ratkaisevasti merkitsevä kokemus oman ymmärrykseni kanssa holokaustia sekä sen uhreja kohtaan. Historiaa toki voi oppia lukemalla oppikirjoista, mutta tunnepohjaista ymmärrystä menneisyyden henkilöiden kokemuksia kohtaan on taas vaikeampi saavuttaa muuten kuin vierailemalla niissä paikoissa, joissa he ovat elämänsä eläneet." - Vilma

Oheisena vielä opintomatkamme ohjelmarunko:

8.10. Sunnuntai

05.30 Tapaaminen kentällä 

7.35 - 8.15 Finnair lento AY1141  Helsinki-Varsova josta jatketaan omalla bussilla Gdanskiin

Majoittuminen:  Hotelli Ibis Gdansk Old Town https://all.accor.com/hotel/9835/index.en.shtml 

Aikaa omakustanteiseen lounaaseen.

Iltapäivä

Teema: Danzig - Hansakaupunki

Kohteet: Raatihuone, Pyhän Marian kirkko, Dluga-katu ja tori, vanha satama sekä nostokurki

noin 18 omaa aikaa illalliseen

klo 22:30 Pää tyynyyn

9.10. Maanantai

07:00 Herätys ja aamiainen

07.45 Stutthof ja Westerplatten -retki omalla bussilla. 

Teema: Toinen maailmansota ja holokausti.

Stutthofin keskitysleiri: ohjattu opastus n. 90 minuuttia ja sen jälkeen noin kahden tunnin workshop. https://stutthof.org/ 

noin 13:00-14:00 Omakustanteinen lounas 

15:00- 16:30 Vierailu Westerplatten muistomerkillä https://fi.wikipedia.org/wiki/Westerplatte 

noin 18.00 Omaa aikaa illalliseen

klo 22:30 Hyvää yötä

10.10. Tiistai

07:00 Herätys ja aamiainen

08:00 Lähtö omalla bussilla kohti Gdyniaa

9:00- 11:00 Gdyniassa kouluvierailu https://www.lo2gdynia.pl/?start=10 ja ryhmätyöskentelyä paikallisten opiskelijoiden kanssa

Omakustanteinen lounas Gdyniassa

13:00-15:00 Opintokäynti Siirtolaisuusmuseossa https://polska1.pl/en/home/

16:00-18:00 SEPPO “Danzigin vapaakaupunki”-suunnistus ryhmissä

noin klo 18 - omaa aikaa illalliseen

klo 22:30 Hyvää yötä

11.10. Keskiviikko

07:00 Herätys ja aamiainen. Matkalaukkujen pakkaus ja jättäminen hotellin säilytykseen

08:00 Päivän teema: demokratia ja ihmisoikeudet

10:00-12:30 Toisen maailmansodan museo https://muzeum1939.pl/en

Aikaa omakustanteiseen lounaaseen

14.00 Euroopan Solidaarisuuskeskus https://ecs.gda.pl/ 

Lähtö hotellilta klo 16:30 kohti lentokenttää

Lento Gdansk-Kööpenhamina klo 19.05-20.05; Kööpenhamina-Helsinki klo 21.20-23.55

Workshop Stutthofin vierailulla

Keskiaikainen Hansakaupunki Gdansk

Herätyksen soidessa 4.20, aivoni kääntyivät autopilotille. Hoidin nopeat aamutoimet jonkinlaisessa transsissa, josta heräsin vasta noustessani auton kyydistä tuulen tuiverrukseen ja epämääräiseen lumi- ja vesisateen risteytykseen Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Ulkona oli pimeää ja hyistä, mutta Suomen ääriolosuhteet jäivät taakse astuessani lentokentän lasiovista sisään. Valoisasta aulasta löysinkin ryhmäkatraamme ja ilmoitin itseni opettajille saapuneeksi. Turvatarkastuksista selvittyämme hajaannuimme, ja päädyin istumaan Helgan kanssa aamupalalle ylihintaiseen kahvilaan. Odotusaika hurahti, ja kipitimme matkalaukkuja perässämme raahaten portille 13. Portilla jo norkoilevat kanssa-opiskelijamme kävivät vaihtokauppaa istumapaikoista ja liityimme seuraan. Lopulta J.P ja Haliskin saapuivat paikalle ja pian alkoikin koneeseen nousu. Lentokoneemme lähti liikkeelle klo 7.35. Matkustamon tunnelma oli lähinnä uninen ja torkuin pilvilinnojen keskellä hieman itsekin. 

Lento tuntui nopealta. Kun turvavöiden oranssi merkkivalo syttyi loistamaan ajattelin, että vastahan koko purkki oli noussut. Varsovassa ensimmäisenä aktiviteettina toimi saniteettitiloissa vierailu. Vessoja oli vain yksi, joten otaniemeläisten jono mateli kuin etana. Etsimme lentokentän pihalta bussin, jonka kuljettajasta, Mariuksesta, tuli matkamme myötä miltei legenda. Matkamme Varsovasta Gdanskiin kesti nelisen tuntia. Pysähdyimme kerran lounastauolle, jolla jokaisen sisäinen gastronomi pääsi valitsemaan mäkkärin ja huoltoaseman tarjonnan väliltä. Aikaa oli rajallisesti, joten ainakin suurin osa päätyi jälkimmäiseen. Huoltoaseman kaupasta osteltiin ties mitä välipalaa kukin nyt sieltä onnistui itselleen haalimaan. Ryhmämme kerääntyi takaisin bussiin, ja Marius kyyditsi meidät perille Gdanskin keskustaan.

Seuraavassa hetkessä pönötimmekin jo hotelli Ibiksen aulassa ja kuuntelimme pääpiirteittään seuraavanlaista ohjeistusta: “Jättäkää laukut huoneisiin. Käykää haukkamassa jotain lounasta. Nähdään tässä taas 40 min päästä.” Annetun ajan pienuus valkeni minulle ja Helgalle kokonaisuudessaan vasta odotellessamme hampurilaisaterioitamme läheisen 3Burgers pikaruokaketjun tiskillä. Annoskoko oli häikäisevä ainakin odotuksiimme nähden. Hotkimme purilaisista niin paljon kuin tuossa tuokiossa pystyimme ja kiiruhdimme takaisin hotellille. 

Lähdimme opettajien johdolla suunnistamaan Pyhän Marian goottilaiselle kirkolle. Kävelimme Gdanskin kauniita katuja pitkin, kunnes keskiaikainen tiilikirkko nousi koko komeudessaan edessämme. Saimme kuulla, että vuonna 1502 valmistunut kirkko on roomalais-katolinen. Kirkkoa rakennettiin yhteensä 159:n vuoden aikana ja sen mahtava torni nousee 82:n metrin korkeuteen. Tornia katsellessa maasta, alkoi melkein huimata. Rakennus oli mahtipontisuudessaan hyvin vaikuttava.

Astuimme sisään kolmilaivaiseen kirkkoon suuresta ovesta ja kävelimme eteistilan halki. Korkea sisätila oli valoisa, eikä mahtipontisuutta ollut riittänyt vain ulkopuolelle. Taivaaseen kurkottavilla suipoilla holvikaarilla koristettu katto oli kokonaan valkoinen. Päivänvalo lankesi kirkkosaliin valtavista ikkunoista, jotka oli koristeltu goottilaiseen tyyliin sopivasti. Kirkon takaseinää koristi värikäs lasimaalaus.

- Helga ja Inka

Saavuimme Varsovasta Gdanskiin tuntien bussimatkan jälkeen, ja jalkauduimme ripeästi keskustan vanhaan kaupunkiin. Matkan ensimmäinen päivä lähti kunnolla käyntiin Pyhän Marian kirkossa, Euroopan suurimmassa tiilikirkossa, jonka jylhä päätorni kutsui matkailijan sisään.

Kirkossa oli eräs tunnetumpi maalaus, josta lehtorimme kertoivat meille enemmän. Hans Memlingin viimeinen tuomio, triptyykki (eli kolmesta kuvasta koostuva maalaus) joka oli anastettu moneen kertaan, ensin Preussin, sitten Napoleonin, Venäjän ja vielä lopulta saksalaisten toimesta toisessa maailmansodassa, ennen kuin maalaus viimein palautettiin Gdanskiin esille. 

Kirkon sisällä kaikki vaikutti suurelta, mutta kun alkoi kunnolla katsomaan löytyi kaikkea pientä ja mielenkiintoista. Alttareita, patsaita sekä komea astronominen kello. Satuimme kellon eteen juuri neljän aikaan, jonka ansiosta pääsimme näkemään, kuinka Eedenin puutarhaa kuvaava kellomekanismi lähti käyntiin ja pienet patsaat saivat kellon soimaan. 

Ehdimme vielä kiivetä suurimman tornin huipulle näköalapaikalle, josta kaupunki avautui meille ensimmäistä - muttei suinkaan viimeistä kertaa.

Kuljimme vanhankaupungin pääkadulla, Dlugalla, historiallisella kuninkaantiellä. Sen leveällä keskiaikaisella aukiolla sijaitsee Neptunuksen marmorinen suihkulähde sekä raatihuone, jossa kauppiaat aikanaan juonittelivat pienissä piireissään. Gdansk oli nimittäin Hansaliiton kauppakaupunki, jonka arvokkain vienti oli meripihka. Meripihkakadulla kaupataan edelleen itämeren kultaa. Merituuli poskillaan voi aistia historian, joka on muovannut kaupunkia. (sen onnellisemmisissa vaiheissa.)

- Otso 

Matka alkoi 8.10 sunnuntaina varhaisin aamulla Helsinki-Vantaa lentokentältä, josta lensimme Varsovaan. Varsovasta meillä oli parin tunnin bussimatka Gdanskiin. Syömisen ja hotellille tavaroiden jättämisen jälkeen suuntasimme Pyhän Marian kirkolle, josta varsinainen historian oppiminen alkoi. Kiertelimme tovin kirkossa, johon sisältyi kiipeminen 407 porrasta kirkon torniin. Nuo portaat olivat maailman kauheimmat. Kirkossa kävelimme ympäri vanhaa kaupunkia, jonka aikana kävimme mm. Neptunuksen patsalla, sataman vanhaa nosturia, vanhaa myllyä ja Jan III Sobieskin patsasta. Päivä päätettiin vanhan kunikaanportin viereen.

- Jaakko

Stutthofin keskitysleirin kauheudet

"Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme 7.45 bussilla Stutthofin keskitysleirille. Stutthofissa saimme yllättäen suomen kielisen opastuksen. Opas kertoi kuinka Stutthof oli ensimmäinen keskitysleiri ja perustettiin sodan toisena päivänä 2. syyskuuta 1939. Stutthof oli toiminut jo aiemmin vankilerinä sen jälkeen, kun kansallisosialistinen puolue nousi valtaan Danzigissa 1930. 

Vankileirin olot olivat heikot. Vangit pitivät vaatteita joilla tuli leirille eikä saaneet uusia vaatteita, kenkiä ei saanut pitää, vangit nukkuivat ahtaassa huoneessa lattialla. 

Vankien olot paranivat virallisen keskitysleiristatuksen myötä, sillä nyt leirille tuli saksalainen järjestelmällisyys ja vankien olot paranivat hieman. Vangit saivat uudet vaatteet, jotka oli tehty puuvillan ja nokkosen sekoituksesta ja puukengät. 

Kesällä 1944 leristä tuli tuhoamisleiri eli vankeja alettiin tappamaan kaasulla järjestelmällisesti. Suomen tehtyä välirauhan Neuvostoliiton kanssa leirille joutui myös 90 suomalaista merimiestä. Suomalaisten asema leirin hierarkiassa oli korkea, ja peräti 85 heistä selvisi takaisin Suomeen. 

Opastuksen jälkeen meillä oli workshop, jossa käytiin läpi kansanmurhia yleisesti". - Lauri

"Paikan päällä tuli selväksi, miten suunnaton kärsimys ja julmuus vallitsivat toisen maailmansodan aikana keskitysleirillä. Käynti Stutthofissa herätti minussa voimakkaita tunteita ja avasi silmät sen kauheuden mittasuhteille.Tämä kokemus vahvisti käsitystäni siitä, ettei historiaa saa koskaan unohtaa. Se on osa meitä ja opetus tuleville sukupolville. Historialla on suuri vaikutus nykypäivään. Se muistutti meitä kaikkia siitä, että meidän on tärkeää kantaa vastuumme, olla tietoisia menneisyydestä ja taistella ihmisoikeuksien puolesta, jotta mitään tällaista ei tapahdu enää koskaan. Keskitysleirikierroksen jälkeen osallistuimme kahden tunnin mittaiseen workshopiin, jossa syvennyimme käsittelemään kansanmurhia." - Eero

"Puolan matkamme ensimmäinen kokonainen päivä lähti käyntiin hotellin ravitsevalla aamupalalla, jonka jälkeen suuntasimme bussikuljetuksella hotelliltamme Stutthoffin keskitysleirimuseoon. Matka kesti vajaan tunnin, jonka aikana sai torkuttua vielä univajeita matkapäivältä pois. Emme meinanneet edes huomata leiriä aluksi sinne saapuessa, mutta opimme myöhemmin että keskitysleirin sijainti oltiin valittu hyvin tarkkaan. Metsä suojasi näköyhteyttä tieltä ja lähellä oli meri sekä joki, jotka kummatkin vaikeuttivat pois karkaamista.

Saimme puolentoista tunnin ohjatun kierroksen suomeksi keskitysleirimuseon alueella, mikä oli kätevää, sillä pystyi kääntämisen sijaan keskittyä historian oppimiseen.

Leirin rajat olivat säilyneet hyvin, ja Kuoleman portista sisään astuessa tunnelma ryhmässä muuttui heti. Opas sanoi meille sanat, joita juutalaisille oltiin sanottu heidän saapuessa leiriin ja kävellessä portin lävitse: “Tästä lähtien ette ole enää ihmisiä vain kylmiä numeroita.” Opimme, että Stutthofia ei suinkaan rakennettu juutalaisia varten, vaan se oli toiminut alun perin  parantolana. Ennen toisen maailmansodan alkua elokuussa 1939 leiristä päätettiin tehdä  vankileiri Saksan poliittisille vihollisille, ja helmikuussa 1940 Stutthofista muunnettin keskitysleiri, joka laajeni vuoteen 1942 asti. Keskitysleiri avattiin 2.9.1939, päivä Westerplatten taistelun alkamisen jälkeen. Aluksi sinne kuljetettiin poliittisia vihollisia, myöhemmin juutalaisia. 

Kierros alkoi synkästi heti, kun näimme 100 000 juutalaisten kengän pohjallista suuressa kasassa. Todellisuus lankesi heti päällemme. Kengänpohjat eivät kaikki olleet täältä Stutthofista, vaan niitä oltiin kuljetettu mm. Auswitchista. Sodan aikana Stutthofissa oli kylläkin ollut yhteensä 110 000 vankia. 

Jotta ymmärtäisimme Stutthofin tapahtumia paremmin, opas piti meille pienen tiivistelmän Gdanskin alueen historiasta. Vaikka monet hänen kertomista asioista oli jo ennaltaan tuttuja, niin kertaus teki todellakin hyvää, koska siitä nousi muutama ennalta tuntematon fakta esille. Tiesitkö, että vuonna 1920 Kansainliiton johtavassa Danzigin vapaakaupungissa oli 400 000 asukasta, joista vain 10-13-prosenttia oli puolalaisia.

Danzigin vapaakaupunkiin tuli jo vuonna 1930 natseja ja he nousivat hyvin pian valtaan. Toisen maailmansodan alkaessa Danzigissa oli enää 200 juutalaista, koska heille oltiin annettu mahdollisuus muuttaa pois natsien tullessa valtaan. Meitä jäi mietityttämään asiassa se, että onnistuikohan edes muutama juutalainen muuttamaan tarpeeksi kauas natsien terrorin vaikutusalueelta. 

Pääsimme seuraamaan leirin alueellista kasvua aina vuodesta 1939 vuoteen 1944. Vuonna 1939 leiri oli vain 0,8 hehtaaria, mutta vuonna 1944 se oli jo 120 hehtaaria. Leirin pinta-ala 150-kertaistui vuodesta 1939 vuoteen 1944. Leiristä oltiin tehty museoon myös pienoismalli. Sen näkeminen jäi ärsyttämään, koska miten saatettiinkaan panostaa niin paljon saksalaisten vihollisten tuhoamiseen. Olemmehan me kaikki ihmisiä ja samasta lihasta ja verestä tehtyjä. 

Ainakin sodan alkuvaiheessa jokaisesta vangista tehtiin oma henkilökortti. Niissä kerrottiin mm. sukupuoli, mistä on kotoisin ja jokaisen vangin oma numerokoodi. Kirjain kertoi mistä maasta kukin vanki on kotoisin. Yllätykseksemme leirillä oli ollut myös suomalaisia. Yhteensä 90 suomalaista merimiestä oli päätynyt vangiksi leirille. Heistä viisi valitettavasti kuoli leirillä, mutta loput 85 selvisivät. Vielä suurempi yllätys oli, kun opas kertoi kuinka leirillä oli syntynyt yksi suomalaislapsi,  Lea Kulonurmi, joka nykyään asuu Raumalla. Meitä jäi kalvamaan se, kuinka laaja vaikutusalue näillä Puolan ja Saksan alueilla olevilla leireillä on ollut koko Eurooppaan. 

Kun Stutthof oli vielä vankileiri, käyttivät vangit omia vaatteitaan, ja heidät tunnistettiin pahvinpalalla, jossa oli vankinumero. Vankileirillä vangeille saatettiin opettaa muun muassa saksan kieltä, ja heitä pidettiin kurissa. Keskitysleiriksi muututtua vangit saivat raidalliset leirivaatteet, joissa olevat kangaspalat kertoivat vangin tulomaan ja luokituksen. Vaatteet olivat väärän kokoisia sekä huonoa materiaalia: ne eivät hengittäneet, ne repeytyivät helposti ja olivat todella painavia märkinä. Naisilla ei ollut alusvaatteita. Vangit käyttivät puukenkiä, jotka johtivat jalkojen haavoihin. Haavoista vangin kehoon päätyi infektioita, jotka kylmien olosuhteiden ja niukan ruoan yhteisvaikutuksesta koittivat vangin kuolemaksi." - Linnea ja Emilia

Westerplatte taistelee - toisen maailmansodan alkulaukaukset 1939

Lounas Stutthofin jälkeen ruokailu taittui huoltoasemalla. Vaihtoehtoina olivat toimivat McDonald's tai KFC. Saavuimme Mariuksen kyydillä Westerplattenin lähelle josta tuli kävellä jonkin verran mäen päälle, jossa kukoisti Westerplatten-monumentti. Otimme siellä yhteiskuvan. Sonja, Hilla ja Emilia pitivät myös vaikuttavan esityksen Westerplattenin historiasta ja merkityksestä. 

Westerplatten oli paikka, jossa 2. maailmansota virallisesti alkoi. Saksalaiset hyökkäsivät sinne ensimmäisenä, ja alakynnessä olevat puolalaiset onnistuivat puolustamaan sitä seitsemän päivää. Se on Puolassa tunnettu sankaritarina.

Esityksen jälkeen laskeuduimme alas monumentin varjossa sijaitsevalle niitylle, jossa pidimme tietokilpailun matkalla siihen mennessä oppimista asioista. Kilpailun nimi oli Westerplattenin puolustajat. Kaksintaisteluissa oikeasta vastauksesta palkittiin pakottamalla vastustaja siirtymään lähtöpisteestä mahdollisimman kauaksi.

Westerplatten-vierailu päättyi Itämeren rannalle, josta ihailimme hiekkarantaa ja aaltoja. 

- Markus ja Ville -

Gdynian Adam Mickiewicz-koulun vieraana

Vierailimme Gdańskin naapurikaupungissa Gdyniassa sijaitsevassa EPAS-ystävyyskoulussamme (European Parliament Ambassador School), Adam Mickiewicz-lukiossa tiistaina aamupäivällä. 

Sisään saapuessamme koulussa oli eloisa tunnelma, välitunti oli juuri käynnissä. Vierailun aikana pääsimme keskustelemaan puolalaisten opiskelijoiden kanssa pienryhmissä omista kouluistamme, maistamme ja kulttuureistamme. Aiheet ulottuivatkin lopulta uteliaisuudesta laidasta laitaan: kouluarjesta sekä omista tulevaisuudensuunnitelmista aina poliittisiin skandaaleihin, eroihin suhtautumisessa uskontoon, ja jopa tunnettuihin suomalaisiin meemeihin. Moni niin suomalaisista kuin puolalaisistakin koki, että opimme toistemme kulttuureista parhaiten juuri toisten samanikäisten kanssa keskustelemalla. Meillä kaikilla oli ehkä pieni ennakkoluulo sitä kohtaan, että mitähän tästä nyt tulee, kun toisilleen tuntemattomat teinit pistetään keskustelemaan keskenään kulttuuriensa välisistä eroista, mutta keskustelut sujuivat erinomaisesti. Tunnelma oli lopulta meidän sekä puolalaisten opiskelijoiden välillä hyvin tuttavallinen.

Vaikka sitä ehkä vähän osasikin odottaa, yllätyimme kaikki puolalaisten suuresta vieraanvaraisuudesta. 

Yhteisessä tilaisuudessamme pöydissä oli tarjolla keksejä ja karkkia, edessä oli esillä niin Suomen kuin Puolankin liput. 

Yhteisen osuutemme jälkeen puolalaiset opiskelijat esittelivät meille koulurakennustaan, jossa ei heidän omasta mielestään tosin ollut mitään erityistä esiteltävää. Kouluhan on tosin 92 vuotta vanha, ja rakennuskin oli luonnollisesti hyvin erilainen, kuin oma koulumme. Kaikille meistä eniten mieleen jäänyt paikka koulussa oli kuitenkin sen takana sijaitseva metsä. 

Puolalaiset opiskelijat esittelivät metsän meille koulunsa epävirallisena tupakointipaikkana, jota opiskelijat kutsuivat Ruotsiksi. Metsästä oli upea merinäköala, ja opiskelijat kertoivat, että tupakointipaikan nimi “Ruotsi” on peräisin vitsistä, että paikalta näkisi merelle Ruotsiin asti.

Koulussa meille tarjottiin lounaaksi tomaattikeittoa, puolalaisia dumplingseja sekä porkkanakakkua. Puolassa kouluissa ei tarjota opiskelijoille kouluruokaa, ja puolalaiset kertoivat, ettei koululta ostettava ruoka ole näin hyvää, kuin mitä he olivat nimenomaan meitä varten laittaneet. Kaikkiaan vierailu oli aivan todella onnistunut, lähtiessämme halatessamme puolalaisia opiskelijoita kiitokseksi lämpimästä vastaanotosta totesimme tunteen olevan molemminpuolinen.

- Vilma ja Ella

Puolalaiset Amerikan raitilla

"Kouluvierailun jälkeen suuntasimme siirtolaismuseoon, joka sijaitsee ranskalaisella laiturilla Gdynian satamassa. Satamassa on vanha matkustajaterminaali, jota on nimitetty “Puolan portiksi maailmalle”. Museo ja sen sijainti täten sointuvat hyvin toisiinsa. Museossa tutustuimme näyttelyyn, jossa esitettiin puolalaisten siirtolaisten matkaa, jotka kohdistuivat esimerkiksi Amerikkaan, Australiaan ja Brasiliaan. 

Näyttely koostui huoneista, joissa kuvattiin kuvattiin hetki hetkeltä kuvien, tekstien, äänitteiden ja interaktiivisten osuuksien kautta siirtolaisten matkaa. Mielestäni erilaiset esittämistavat olivat mielenkiintoisia ja elävöittivät näyttelyä. 

Museossa saimme kuulla myös kahden opiskelijaryhmän opastukset liittyen puolalaisten siirtolaisuuteen Amerikassa sekä Wilhelm Gustloffiin eli saksalaiseen risteilyalukseen. Museovierailu avarsi näkemystäni siirtolaisen asemasta viime vuosisadalta nykyaikaan. Näyttely onnistui kertomaan, kuinka rohkeita siirtolaiset olivat, kun he päättivät lähteä matkaan kohti tuntematonta ja vierasta. 

Saimme myös kuulla ja nähdä syitä kotoa lähtemisen taustalla.  Tämä auttoi ymmärtämään siirtolaisten ajatuksenkulkua, joka johti päätökseen lähteä. 

Erityisesti sota-aika vaikutti siirtolaisuuden lisääntymiseen sekä 1920-luvun taloudelliset vaikeudet.  En ollut ennen museovierailua kuullut juurikaan puolalaisten siirtolaisuudesta, jonka vuoksi näyttely oli merkittävä oppimiskokemus. 

Koen, että näyttely kertoi selkeästi ja suhteellisen helposti siirtolaisuudesta."

- Aino

"Kolmantena päivänä, Gdynian kouluvierailun jälkeen kävimme Siirtolaisuusmuseossa. Ennen siirtolaisuus näyttelyä, yksi ryhmistä piti esitelmän puolalaisesta siirtolaisuudesta Amerikassa.  Näyttelyssä kerrottiin, ketkä, miten, milloin, mihin ja miksi puolalaiset muuttivat pois Puolasta. Näyttely oli polku, jossa seurattiin kronologisessa järjestyksessä Puolan siirtolaisuuden historiaa. 

Polun alussa oli infopisteitä kuuluista alunperin puolalaisista henkilöistä. Polku jatkui selittäen vaiheittain Puolan historiassa tapahtumia, ja niiden roolia siirtolaisuudessa. Näyttelyssä näytettiin esimerkiksi nälkää pakenevan puolalaisen perheen matkalaukkuun pakkaamia tavaroita, sekä siirtolaisten elinoloja laivalla kohti New Yorkia. 

Ehdottomasti hienointa näyttelyssä olivat kaikki installaatiot. Näyttelyssä oli “life-size” malleja kaikenlaisista siirtolaisuuteen liittyvistä tavaroista. Hienoimpia niistä olivat ehkä perunaseinä, salakuljetusauto, sekä junakärryt. Näyttely oli helppo tapa oppia siirtolaisuudesta, sillä siellä oli paljon infoa. 

Opettajien opastus sekä opiskelijoiden omat esitelmät avasivat teemaa paljon. Koska polku oli tavallaan aikajana, se oli tosi hyvä tapa oppia historiasta. Siinä näki, miten kaikki tapahtumat liittyvät toisiinsa, ja pysyi kärryllä historiallisesta kontekstista. "

- Annika

"Pako Danzigista" - Seppo-suunnistus

" Tiistai iltana (10.10) ohjelmanamme oli SEPPO-suunnistus syksyisessä Gdanskin kaupungissa. Suunnistuksen aiheena oli Versaillsesin rauhansopimuksessa perustettu Danzigin-vapaakaupunki, ja ajanjakson päättyminen natsi-miehitykseen vuonna 1939.  Opimme paljon erityisesti natsi-miehityksen taustoista tapahtumista. Mieleenpainuvinta oli kuitenkin miehityksen aiheuttama kärsimys Danzigin siviileille ja juutalaisväestölle. Hitler vaati ennen täysimittaista hyökkäystään Puolaan, vapaakaupungin sekä sen saksalaisen väestön liittämistä kansallissosialistiseen Saksaan, yhdistäkseen Saksan eri osat “Puolan käytävän” kautta toisiinsa.

Suunnistuksemme alkoi kävelystä Gdanskin kuuluisalle Shakespearen teatterille, jonka paikalla sijaitsi aikoinaan kaupungin suuri synagoga. Vierailu veti hiljaiseksi: nykyään synagogasta on jäljellä enää vain pienoismalli teatterin ulkopuolella, natsihallinnon viranomaisten tuhottua sen täysin toukokuussa 1939. Meidän opiskelijoiden yleissivistystä testattiin muun muassa juutalaisuuteen liittyvän sanaston tuntemuksella.

Toinen mieleenpainuvista kohteista oli Gdanskin postitalo, jossa postitalon työntekijät puolustivat asemiaan natsien SS ja SA joukkoja vastaan lähes viidentoista tunnin ajan. Postitalon puolustamisesta on muodostunut kansallinen sankaritarina puolalaisesta vastarinnasta. Ryhmissä pääsimme pohtimaan videoilla paikalle pystytetyn muistomerkin symboliikkaa,  sekä sotarikoksia puolalaisen rock-musiikin säestämänä. 

Oman historian tärkeyttä puolalaisille havainnollistivat monumentin juureen lasketut kynttilät, sekä “Puola taistelee” graffiti postitalon seinässä. Koskettavinta olivat kuitenkin edelleen seinässä näkyvät luodinreijät.

Suunnistuksen aikana pääsimme tutustumaan myös vanhankaupungin upeaan arkkitehtuuriin, joka on sodan jälkeen jälleenrakennettu tuhkasta muistuttamaan alkuperäistä ilmettään. Onneksi historiallinen ulkomuoto on aikanaan päätetty restauroida myös jälkipolville. Nykypäivänä Gdanskissa vieraillessa on vaikea kuvitella Hitlerin marssineen joukkoineen samoilla kaduilla, jotka täyttyvät nykyään iloisista paikallisista sekä turisteista. Niinikään vanhasodanaikainen bunkkeri aivan hotellimme lähellä oli muutettu yökerhoksi, joka tosin oli vierailuhetkellämme suljettu. 

Lisäksi vierailimme Gdanskin rautatieaseman eteen pystytetyllä koskettavalla muistomerkillä holokaustia Britanniaan paenneista lapsista. Natsimiehityksen alkaessa yhteensä noin 130 lasta onnistui pakenemaan Danzigin kaupungista. Yksi heistä oli ilmeisesti myös muistomerkin tehnyt taiteilija. Juna-asemalta alkoi jo loppukiri kohti maalia. Tosin eksymisiltäkään ei suunnistuksen aikana vältytty.

Matkamme päättyi vanhankaupungin idylliselle pääkadulle, jossa vastassa olivat Halis ja JP. Kadulla vanhan kaupungintalon edessä sijaitsevä Neptunuksen suihkulähde on yksi kaupungin näyttävimmistä maamerkeistä. Suihkulähteen juurella pääsimme vielä pähkäilemään muuan rabbin lausumaa 1000 vuotta vanhaa arvoitusta, joka osoittautuikin väsyneille suunnistajille varsin haastavaksi.

Suunnistuksesta jäi käteen väsyneiden jalkojen lisäksi, mukava kierros syksyisessä Gdanskissa upean porukan kanssa. Vierailemalla historiallissa kohteissa pystyimme asettumaan menneisyyden ihmisten asemaan, ja näkemään kaupungin heidän silmiensä ja kokemustensa kautta. Natsihallinnon arvet ovat konkreettisesti läsnä nykyäänkin keskustan muistomerkkien kautta.  Matkalla ehdimme ryhmämme kanssa nauttia myös paikallisista herkuista ja aistia syysillan menoja. Suunnistus oli ihana, mutta opettavainen lopetus tiistain viralliselle ohjelmalle. " 

- Eeva ja Fanni

"Palattuamme Gdyniasta pääsimme koko porukalla tutustumaan vieläkin perusteellisemmin Gdanskin kaupungin katuihin SEPPO-pelin kautta. Tämä ei kuitenkaan ollut mikä tahansa tylsä säntäily kohteesta A kohteeseen B ja sieltä C:hen. Pääsimme eläytymään Danzigin vapaakaupungin asukkaiksi, jotka epätoivoisesti pyrkivät pelastamaan kaupungin juutalaisia sekä muita kansalaisia toisen maailmansodan uhan alla. 

Lähdimme kohti Victoria Schulea ja siellä vetosimme ytimekkäällä puheella saksalaiseen sotilaaseen ja taivuttelimme häntä vapauttamaan sinne kerätyt toisinajattelijat. Tämän tehtävän jälkeen autoimme synagogan luona muutamaa pakenevaa juutalaista keräämään tärkeimmät tavarat, kuten menoran ja kipan, matkatavaroihin mukaan, jotta he voisivat paeta natseilta ajoissa sekä selvitimme löytämämme passin omistajan Gdanskin kauniin rautatieaseman luona. Näiden etappien jälkeen tutkimme vielä vanhaa pommisuojaa, ghettoja sekä paljastimme muistomonumentin puheen kera. 

Lopuksi päädyimme takaisin Artuksen hoviin, missä Hitler piti puheen natsien vallattua Danzigin kaupungin. Kaiken kaikkiaan peli ylitti odotukseni helposti. Tarinaan oli hauskaa eläytyä ja puheita oli mukavaa suunnitella kivan porukan kanssa. Opin samalla paljon uutta kaupungin historiasta. Oli hieman epätodellista ajatella kaikkia tapahtumia, kun itse seisoi pommisuojan vieressä, joka oli muutettu yöklubiksi tai synagogan vieressä, joka onkin nykyään betoninen teatteri. Jos kaikki suunnistuspelit olisivat näin hauskoja tekisin niitä mielelläni useamminkin arkena koulussa. "

"Tiistai-iltapäivänä suunnistimme ympäri kaupunkia Seppo-suunnistuksen merkeissä. Pääsimme tutustumaan mm. kaupungin rautatieasemaan, postitaloon, teatteriin, jonka paikalla on ollut synagoga sekä Bar Bunkeriin. 

Suunnistaessa pääsimme eläytymään historiallisten henkilöiden rooliin, ja saimme suunnitella puheen postitalon monumentin avajaisiin, tulkita saksankielistä passia ja pohtia, mitä pelastaisimme tuhoutuvasta synagogasta. Illalla illalliselta palatessa löysimme Sarin ja JP:n katsomassa suunnittelemaamme puhetta, ja he kertoivat meille kaikkien ryhmien selviytyneen tehtävästä erinomaisesti. 

Aloitimme kierroksen synagogalta, josta jatkoimme rautatieasemalle. Rautatieasemalla suurimman haasteen tuotti passin tulkinta ja se, ettemme saaneet selvää saksan kielestä tai toisen maailmansodan aikaisesta kaunokirjoituksesta. Vaikka yritimme parhaamme passin tulkinnassa. Emme onnistuneet siinä tehtävässä. 

Matkalla rautatieasemalle näimme paikallisia kauppoja sekä kirpputoreja. Postitalon pihalla yritimme tulkita sen pihalle rakennettua muistomerkkiä ja sen perusteella suunnittelimme puheen, jonka aioimme pitää. Matkalla Postitalolta torille ihastelimme joen rannan hienoja maisemia ja rannasta löytyviä rakennuksia. Rakennustyön takia emme päässeet katsomaan kaikkia maisemia, mutta se ei haitannut. Google Mapsin takia osa ryhmästämme eksyi rantaan, mutta loppujen lopuksi kaikki löysivät torille. 

Torilla kohtasimme haasteen, kun opettajamme olivat kadonneet tapaamispaikalta. Kuitenkin hetken jälkeen löysimme heidät, ja saimme kuulla olevamme ensimmäinen ryhmä, joka oli selvinnyt suunnistuksesta. Jäimme juttelemaan tehtävistä torille, ja JP kertoi meidän seisovan paikassa, jossa Adolf Hitler oli pitänyt puheen toisen maailmansodan aikana. Katselimme myös ravintolaa, jossa Hitler kävi syömässä vierailunsa aikana. Emme kuitenkaan jääneet sinne illallistamaan"  

- Hilla