Otaniemen Sankarimatkailijat Budapestissa 3. - 5.11.2022

Imre Vargan veistos "Bela Kun", Memento Park, Budapest

Historian opiskelua monilla aisteilla

Lukiomme kaupunkihistorian kurssi suuntasi tänä vuonna Budapestiin Unkariin. Opintomatka toteutettiin syksyiseen kaupunkiin 2.-5.11.2022. Majoituimme ryhmänä keskiviikosta lauantaihin hyvien liikenneyhteyksien varrella sijaitsevassa kolmen tähden hotellissa kaupungin Pest-puolella.

Neljän päivän aikana vierailimme muun muassa Budan linnavuorella, Hospital in the Rock -bunkkerimuseossa, Holocaust Memorial Centerissä, Sankarien aukiolla, juutalaiskorttelissa, parlamenttitalolla, Suomen suurlähetystössä ja House of Terror -museossa. Matkakohteistamme nousee selvästi esille aihe, josta opimme matkalla paljon; holokausti ja juutalaisvainot Unkarissa.

Keskiviikon (2.11)ohjelma koostui Budan linnavuoresta, kuninkaanlinnasta, Matiaksen kirkosta ja bunkkerimuseosta. Kuninkaanlinna oli hämmästyttävä paikka ja sen historia oikeastaan ennemminkin hämmentävä: nykyinen Unescon maailmanperintökohde on kokenut olemassaolonsa aikana kovia ja se on uudelleenrakennettu jo useampaan kertaan. Linna tuhoutui viimeisimmän kerran toisen maailmansodan aikaan, mutta sitä on restauroitu tehokkaasti. Entisöinnissä on kuitenkin ongelmia: jos rakennus pyritään saamaan niin sanottuun entiseen loistoonsa, minkä aikakauden loistoon se palautetaan?

Torstaina (3.11) keskityimme paljolti holokaustiin ja Unkarissa tapahtuneisiin juutalaisvainoihin. Vierailumme Holocaust Memorial Centerissä oli vaikuttava, ja museo avarsi näkemystä holokaustista. Ystäväporukkaamme yllätti vainojen laajuus Unkarissa, sillä oppikirjoissamme keskitytään pääasiassa tapahtumiin Saksan rajanaapureissa. House of Terror, jossa vierailimme perjantaina, toi lisää yllätyksiä neuvostoarmeijan tapahtumien mukana. 1900-luvun Unkari oli tapahtumarikas, mutta hyvin huonolla tavalla. Valtion maaperä tuntui olleen taistelutanner eri aatemaailmojen välillä. Unkarin historia tulisi tuoda oppitunneille, sillä se vaikuttaa olevan hyvä esimerkki erityisesti toisen maailmansodan aikaisista ja sen jälkeisistä tapahtumista, puhumattakaan sen kiinnostavasta historiasta ennen 1900-lukua.

Perjantaina (4.11) pääsimme jälleen vierailemaan mahtavissa kohteissa. Aamupäivä starttasi yhdessä matkan ehdottomasti upeimmassa rakennuksessa - Parlamenttitalossa. Rakennuksesta oikein huokui ylellisyys ja mahtipontisuus. Siitä pystyi näkemään sen voiman ja vallan, mitä 1800-luvulla suurella Itävalta-Unkarilla oli. Rakennusta pommitettiin II MS aikana, mutta se on pystytty hienosti restauroimaan. Kaikki kellertävät yksityiskohdat kolme metriä lattiasta ylöspäin oli kultaa. 

Parlamentti-vierailun jälkeen suuntasimme kohti Suomen suurlähetystöä. Sinne oli sen verran kova kipuaminen ylöspäin vievää tietä  pitkin, että tuli jo ihan kuuma. Ympäristö oli todella hienostunutta, ja kaikkia upeita rakennuksia reunusti kookkaat aidat ja portit. Kun pääsimme vihdoin perille, odotti meitä kaksi suomalaista suurlähetystön työntekijää vastassa ja pääsimmekin puhumaan suomea. Tuntui oudolta sanoi tuntemattomalle “moi” eri maassa. Istuuduimme huoneeseen, jossa meille pidettiin esitelmä siitä, mitä suurlähetystössä tehdään sekä Unkarin tämänhetkisestä tilanteesta. Erityisesti mieleen jostakin syystä painui se, että Unkarissa opettajien palkat ovat huonoja, eikä opettajia tästä syystä paljoa ole tarjollakaan. Lisäksi Unkarissa koulunkäynti on kuulemma enemmän sitä, että opettajat sanovat ja oppilaat toistavat periaatteella käyvää.  Suomessa opettajien ja oppilaiden välille muodostuu helpommin dialogia, ja saadaan uusia näkökulmia ja ideoita. Täytyy kyllä todeta, että saa olla kiitollinen siitä, että koulua käy Suomessa. Edustuston päällikön sijainen Henna Knuuttila kertoi meille  työstään diplomaattina. Se oli hyvin mielenkiintoista. Diplomaatiksi voi kuulemma tulla hyvinkin monelta eri tieteen alalta.

Iltapäivällä vierailimme House of Terrorissa, jossa meidän ryhmämme piti esitelmän Nuoliristiliikkeestä. Se oli käytännössä unkarilainen fasistinen ja antisemitistinen puolue, joka nousi valtaan natsien tukemana vuonna 1944. 

Lauantaina (5..11) eli viimeisenä päivänä vierailimme  Unkarin kansallismuseossa. Ulkona oli hyisevän kylmä, mutta tunti pihalla kului nopeasti hauskan tekemisen parissa. Teimme ryhmissä mm. esityksen Unkarin kansallisrunosta, jossa eläydyttiin runon lauseisiin ja keksittiin niille eri liikkeet. 

Kävimme iltapäivällä vielä katsomassa kommunismin ajan patsaita ja otimme selfien Leninin kanssa.  Memento Parkista jatkettiin suoraan lentokentälle, jossa tehtiin vielä viimeiset shoppailut. Lento oli sopivasti vielä ajoissa. Yhtäkkiä olimmekin takaisin Suomessa, mikä harmitti, koska matka oli niin kiva ja ikimuistoinen.

Opintomatka Budapestiin oli innostava kokemus ja antoi ymmärrystä historian moninaisuudesta. Opiskelijat pääsivät haistamaan bunkkerisairaalan sisäilmaa, koskemaan vanhan juutalaisghetton muuria, kävelemään läpi Matiaksen kirkon, näkemään suodattamatonta kuvamateriaalia vainoista, kuulemaan nykypäivän Budapestin kaupungin ääniä ja kertomaan itse Unkaria koskevista aiheista muille kurssilaisille. 

Historia ei ylety ainoastaan siihen, mitä luokassa ehtii oppimaan. Historian läpikotainen tonkiminen on täysi mahdottomuus, mutta jonka tutkiminen on kuitenkin aina aikansa arvoista. Opintomatka auttoi avaamaan historian tapahtumia  käsinkosketeltavan lähelle. Se auttoi visualisoimaan tapahtumia ja eri aikakausia. Kurssi oli monipuolinen ja laaja kattaus sekä historiaa että nykyhetkeä. 

Budapestin varhaisin historia tutuksi

Ensimmäinen päivä kurssilla oli hyvin tapahtumarikas. Heti majoituttuamme suuntasimme ensimmäisille historiallisille kohteille. Oli todella kivaa, että käytimme paljon kaupungin hyvää julkista liikennettä, sillä siinä samalla näki kaupungin niitä osia ja alueita, joissa ei ehditty matkan aikana käymään. Matkan ensimmäinen kohde oli Budan linnavuori, jonne kapusimme Stöckl-portaita pitkin. Tutustuimme Matias Corvinuksen suihkulähteeseen ja saimme levähtää kuuntelemalla JP:n, Sarin ja Erikan selostusta auringonpaisteessa. Tämän jälkeen oli opiskelijoiden vuoro kertoa Unkarin renessanssista sekä kisailla Unkarin historian vaiheista.

Tämän jälkeen kävelimme hieman linna-alueella katolisen Matiaksenkirkon luo. Keskiaikainen kirkko on yksi Unkarin tunnetuimpia maamerkkejä. Kirkon kattoon ja seiniin oli maalattu hallitsijoita ja pyhimyksiä historian varrelta, ja kirkon lasimaalaukset olivat todella vaikuttavia.

Matiaksenkirkon jälkeen tutuistuimme Kalastajalinnakkeeseen, joka tarjosi matkan parhaimmat näköalat Pestiin; parlamenttitalo hehkui upeassa iltavalaistuksessaan joen toiselta puolelta.

Päivän saldo oli yli 19 000 askelta, mikä kertoo hyvin tapahtumantäyteisestä päivästä.

- Kornél ja Nelli

“Lempikohteita on vaikea valita, niin monessa paikassa kävimme, mutta erityisesti Budan linnavuori jäi mieleeni. Ensimmäisen päivän huuma paikan päälle laskeutumisesta sekä erityisen lämmin päivä toi täydellisen ilmapiirin nähtävyyksien ihailuun ja rakennuksien historiasta oppimiseen. Alunperin 1200-luvulla rakennettu, muun muassa vuorella sijaitseva valtava Budan palatsi sekä Matiaksen kirkko ovat sen jälkeen useasti rappioutuneet, muuttaneen tarkoitusperäänsä ja jälleenrakennettu.”

“Matiaksenkirkko aiheutti voimakkaan tunteen. Siinä kohtaan en ollut vielä ehtinyt “tottua” meitä ympäröivään kauneuteen. Kirkko oli koristeltu lattiasta ja kattoon. Sisään astuessa tirautin pari liikutuksen kyyneltä silkasta kauneuden yliannostuksesta.”

Kuolemaa ja kärsimystä kallion uumenissa

Budapest-matkan ensimmäisen päivän iltana saavuimme Rocky Nuclear Bunker Museumiin. Kyseessä on Budan linnan alla sijaitseviin luolaverkostoihin, joita oli käytetty jo pitkään arvotavaroiden piilopaikkana, rakennettu bunkkerisairaala, joka toimii nykyään museona.

Bunkkeri avautui vuonna 1944 keskellä toista maailmansotaa ja päätyi heti oikeaan käyttöön. Unkari oli koko toisen maailmansodan ajan liittoutunut Natsi-Saksan kanssa ja oli siten sodassa liittoutuneiden kanssa. Keväällä 1944 kuitenkin natsit syrjäyttivät Neuvostoliiton kanssa erillisrauhaa havitelleen diktaattori Miklos Horthyn ja miehittivät maan nostaen valtaan kansallissosialistisen Nuoliristi-puolueen Ferenc Szálasin. 

Sota oli kuitenkin loppumaisillaan ja Neuvostoliiton joukot vyöryivät idästä. Natsit eivät kuitenkaan suostuneet luopumaan Budapestista, vaan puolustivat sitä viimeiseen asti. Neuvostojoukot saartoivat kaupungin ja joutuivat valtaamaan kaupungin kortteli kerrallaan. Uhriluvut olivat valtavia.

Opaskierros alkoi toisen maailmansodan tapahtumilla. Kuljimme pitkin ahtaita käytäviä huoneesta toiseen. Oppaan kertoessa sairaalassa olleen moninkerroin enemmän potilaita kuin se oli suunniteltu asustamaan, klaustrofobia nousi todella pintaan.

Me saimme kävellä pitkin puhtaita tyhjiä käytäviä, mutta ajan hoitajien oli väistettävä lattialla makaavia haavoittuneita, jotka kantoivat ties mitä tauteja. Myös eri huoneissa olleet vahanuket elävöittivät menneitä; enimmäkseen pahassa, sillä leikkauspöytien potilaat eivät luoneet aihetta ihmetykseen vaan järkytykseen.

Bunkkeri toimi sotasairaalana. Liittoutuneiden edetessä kaupungissa bunkkerisairaala jäi lopulta ainoaksi natsien hallussa olleeksi sairaalaksi. Sairaala oli ääriään myöten täynnä haavoittuneita. Vuodepaikkoja ei ollut läheskään tarpeeksi ja lisäksi lääkkeistä ja ruoasta oli pulaa. Sodan loppuaikoina, kun kaupungin pääsairaala oli jo menetetty, jouduttiin ruoka tekemään bunkkerin pienessä keittiössä tuhansille potilaille. Ravintona toimi pääasiassa sodan runnomilta kaduilta hengen uhalla haetut hevosen raadot. Bunkkerisairaala kuului lopulta viimeisiin natsien hallitsemiin alueisiin koko Budapestissa.

Toisen maailmansodan osion jälkeen loikkasimme noin tusinan vuotta ajassa eteenpäin vuoteen 1956, kun unkarilaiset olivat nousseet vallankumoukseen Neuvostoliittoa vastaan. Myös tällöin sairaala oli käytössä ja siellä hoidettiin rinnakkain sulassa sovussa sekä kapinallisia että neuvostosotilaita samoissa huoneissa. Sairaalan panoksesta huolimatta vallankumous ei onnistunut ja Neuvostoliiton “vapauttajat” pysyivät vallan kahvassa. Sentään kommunistivaakuna saatiin maan lipusta pois.

Kansannousun jälkeen kierros pysyi yhä kylmän sodan tunnelmissa, kun opas kertoi sairaalan muuttamisesta pääasiassa bunkkerin tehtäviin. Meille esiteltiin paitsi varautumiskeinoja tuomiopäivän kellon viisarien osoittaessa keskiyötä, myös tällaisen tapahtuman seurauksia. Näimme muun muassa varjoja, jotka kuvastivat ydinräjähdyksen silmässä tuhoutuneita ihmisiä. Lisäksi saimme nähdä ydinpommin aiheuttaman säteilyn saastuttamille ihmisille rakennettuja suihkuja, hiustenleikkuupisteitä ja suojapukuja. 

Loppukierroksesta saimme järkyttyneinä katsella vielä Japaniin tehtyjen ydiniskujen hengissä selvinneiden uhrien tekemiä ydintuhoa esittäviä taideteoksia.

Kierros oli karulla tavalla valaiseva. Sodan julmuudet tuotiin hyvin esille ja niistä sai hyvän kuvan. Vaikka nuket eivät täydellisesti elävöittäneet sairaalaa, ne antoivat vieraille mahdollisuuden kuvitella sen verran mitä itse kestää ajatella.

- Akseli, Kosti ja Lauri M

Opin kenties eniten Unkarin roolista toisessa maailmansodassa. En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon Unkarissa oli sodan uhreja. Tätä kaikkea ilmensi esimerkiksi vanha bunkkerisairaala, jossa vierailimme. Iskujen aikana sairaala oli niin ruuhkautunut, että potilaita hoidettiin välillä bunkkerin lattioilla ja vanhoja haavasiteitä käytettiin uudelleen, kun niiden käyttäjät parantuivat tai menehtyivät. 

- Katariina

Juutalaisten historian äärellä

Opintomatkamme toinen päivä alkoi vierailulla Holocaust Memorial Centerille, joka on rakennettu unkarilaisten holokaustin uhrien muistoksi Pávan synagogan yhteyteen. Kompleksi koostuu synagogan kellarissa olevasta näyttelyhallista, ja piha-alueelle sijoittuvasta suuresta muistoseinästä (engl. Memory Wall) sekä kadonneiden yhteisöjen tornista eng. Tower of Lost Communitie.

Synagoga rakennettiin 1920-luvulla ja kunnostettiin uudelleen 2000-luvulla. Synagogaa pidetään aitona muistopaikkana kaikille holokaustin juutalaisille uhreille. Pohjakerroksen lasipenkit muotokuvilla ja nimillä symboloivat tuhoutuneiden juutalaisten yhteisöjen jäseniä. 

Opastettu kierroksemme alkoi synagogan pihalta. Koko keskus oli täynnä symboliikkaa ja rakennustaiteelliset päätökset on selvästi tehty harkiten. Esimerkiksi pihalla olevat kuusi pylvästä muistavat kuusi miljoonaa holokaustin uhria. Pihan muistoseinillä on nähtävissä unkarilaisten holokaustin uhrien kaiverrettuja nimiä. Seinien yläosaan on jätetty tilaa niille uhreille, joiden henkilöllisyyttä ei tiedetä. Sisälle museoon pääsee tornin kautta, jonka seinillä oli lueteltuina niitä asutuksia, joissa juutalaisten yhteisöt ovat lakanneet olemasta vuoden 1944 karkotusten seurauksena. Lasiseinät muistavat kokonaisten juutalaisten yhteisöjen katoa. 

Keskuksessa toimivan museon näyttely kertoo holokaustin etenemisestä Unkarissa alkaen ensimmäisten juutalaisvastaisten lakien säätämisestä jo 1920-luvulla jatkuen unkarilaisten juutalaisten systemaattiseen tuhoamiseen 1944. Museo keskittyy erityisesti juutalaisiin, mutta mainitsee myös romanien, homoseksuaalien ja vammaisten syrjinnän ja murhat. Kierroksen aikana kävimme kronologisessa aikajärjestyksessä tapahtumia läpi ja opimme paljon uutta Unkarin juutalaisten historiasta sekä kulttuurista. Pysäyttävässä näyttelyssä keskityttiin lukujen ja tilastojen sijaan yksilöiden kokemuksiin ja tuntemuksiin, mikä vei sanattomaksi. Myös paikallisten sankareiden tarinoita kerrottiin. 

- Hanna, Carina ja Senja

“Itseeni suurimman vaikutuksen teki Holocaust museum. Kokemusta on aika vaikea kuvailla, koska se veti minut täysin sanattomaksi. Vaikka holokaustin hirveydet ovat hyvin minulla tiedossa, niin jokin tässä esityksessä vei sen uudelle tasolle. Kaikki järkyttävät kuvat museosta toivat yli 6 miljoonalle ihmisen sielut luokseni. Unkarin tapauksessa järkytys oli vielä suuri, koska kun Unkarin juutalaisia alettiin siirtää keskitysleireille, sota oli jo käytännössä hävitty. Se pistää miettimään, että kuinka suuri voi yksilöiden viha olla, jos vielä juuri ennen antautumista pitää saada viattomia hengiltä.”

Keltaisten tähtien kortteleissa suunnistaen

Käytyämme Holocaust Memorial Centerissä jatkoimme ryhmän kanssa matkaa Budapestin entisessä juutalaiskorttelissa. Siellä opettajamme olivat suunnitelleet meille SEPPO-suunnistuksen. Se tehtiin pienryhmissä, joihin olimme jakautuneet jo aikaisemmin. Suunnistuksessa oli kymmenen rastia, joista ensimmäinen oli sijoitettu Euroopan suurimman synagogan eteen. En ollut tiennyt, että se sijaitsee juuri Budapestissä. Jokaisella rastilla oli kysymys liittyen juutalaisiin Budapestissä ja Unkarissa varsinkin holokaustin aikaan.

Rasteilla oli myös kysymyksiä tietyistä henkilöistä. Itkupaju-muistomerkillä sijaitsevalla rastilla kysyttiin kysymyksiä Raoul Wallenbergiin liittyen. Wallenberg oli ruotsalainen diplomaatti, joka pelasti tuhansia juutalaisia Budapestissa vuonna 1944. Hän antoi juutalaisille suojapasseja ja mahdollisti pääsyn Ruotsiin turvaan. En esimerkiksi ollut kuullut hänestä ikinä, mutta nyt tiedän hänen historiastaan paljon enemmän kuin ennen kurssia. 

Suunnistus kesti noin puolitoista tuntia ja siinä ajassa ehdimme hyvin kävellä ympäri juutalaiskorttelia. Ympärillä näkyi paljon kauniita kauppoja ja kahviloita ja monilla talojen seinillä oli isoja seinämaalauksia, jotka olivat hyvin vaikuttavia. Koska suunnistukset tehtiin ryhmässä, niin opin myös paljon uusia faktoja ryhmäläisiltäni. Oli kiva, kun pystyi keskustelemaan aiheista suunnistaessa. Lopulta päädyimme viimeiselle rastille, joka oli Budapestin Musiikkiakatemian talo. Siellä vastasimme vielä viimeisiin kysymyksiin ja saimme loputkin kirjaimet ristikkoon, jota oli pitänyt täyttää suunnistuksen ajan. Meidän ryhmämme ei saanut ristikon sanaa oikein, mutta hauskaa silti oli ja paljon uutta opimme!

“Matkan avulla pystyin paremmin visualisoimaan historiaa ja tuomaan sen nykyhetkeen. Matka Budapestiin toi eri historian tapahtumat käsinkosketeltavan lähelle. Oli esimerkiksi mieleenpainuvaa kulkea juutalaiskortteleissa ja nähdä rakennusten seinissä daavidintähtiä. Siinä pääsi jotenkin lähemmäs juutalaisuutta ja juutalaisvainoja. Myös oppimisen kannalta hyviä ja hauskoja olivat eri skabat ja leikit, joita tehtiin ryhmissä. Niissä kertautui hyvin jo opittuja asioita, mutta niistä oppi myös uutta.” 

Sankareiden aukiolla

Torstaipäivän lopuksi suuntasimme kohti Sankareiden aukiota. Sankareiden aukio on juhlava aukio, jossa järjestetään Unkarin kansallisia juhlia. Aukion ympärillä oli hienoja rakennuksia, esimerkiksi Kuvataiteiden museon pääsisäänkäynti. Aukion keskellä olevan keskuspylvään huipulla on arkkienkeli Gabriel ja sen alla olevalla jalustalla on unkarilaisia johtajia, esimerkiksi Árpád (keskellä).

Tutustuttuamme keskuspylvääseen teimme ryhmäytymisleikkejä! Jokainen meistä oli ennen matkaa saanut jonkin merkittävän unkarilaisen henkilön omakseen. Teimme eräänlaisen esittelykierroksen, jossa jokaisen kuului ylistää itseään (eli siis omaa henkilöään) ja perustella, miten on ollut vaikuttava henkilö Unkarin historiassa. Tämän jälkeen meidän tuli jakautua eri puolille sen mukaan, ansaitsisiko oma henkilömme patsasta tänne Sankareiden aukiolle. Leikeissä oppi paljon lisää muiden saamista henkilöistä, sekä luonnollisesti samalla myös Unkarin historiasta.

Tämän jälkeen siirryimme katsomaan monumentin muita patsaita. Patsaita pylväiköissä oli yhteensä 14 merkittävästä unkarilaisesta. Näiden yläpuolella pylväikön päällä sijaitsi vielä neljä patsasta, jotka symboloivat esimerkiksi sotaa, rauhaa ja tietoa. 

Kuningas Tapani Pyhä vakiinnutti katolisen kirkon aseman Unkarissa. Pylväikössä ovat patsaat myös esimerkiksi kuningas Matias Corvinuksesta  ja neljästä transilvanialaisesta ruhtinaasta. Osan näistä patsaista tilalla oli ennen Habsburgien dynastian hallitsijoita, mutta ne on vaihdettu. Patsailla voidaan korostaa sitä, mitä osia historiasta tällä hetkellä arvostetaan. 

Sankareiden aukiolla on järjestetty myös merkittävien henkilöiden muistotilaisuuksia. Esimerkiksi Unkarin kansannousun aikaisen pääministerin Imre Nagyn uudelleenhautaus 1989 järjestettiin juuri Sankareiden aukiolla. Monumentti oli vaikuttava ja hyvin juhlava. Oli hienoa päästä näkemään se! 

“Erittäin mahtavaa oli se, että kun yhdistimme kuuluisuutemme eri matkakohteiden kanssa, koko kuva Unkarin historiasta kaasaantui hienosti. Jos minulta oltaisiin ennen tätä matkaa kysytte, kuka oli Lajos Kossuth, olisin todennäköisesti lapsellisesti tirskunut jotain koskenkorvasta. Matkan jälkeen nuo samat ajatukset eivät vaivaa minua, vaan tiedän kuinka Kossuth innoitti Unkaria itsenäistymään Itävallasta ja ansaitsi tällä kansallissankarin arvon, joka näkyy vielä tänäkin päivänä.”

“Erityisesti jokaiselle opiskelijalle jaetut historialliset hahmot ja joukkuekilpailut tehostivat oppimista, ja loivat siten mahtavaa ryhmähenkeä!”