maanantai 25. marraskuuta 2019

Historiaa, nykypäivää ja hauskanpitoa

Kaupunkihistorian kurssi Krakovaan sisälsi paljon Puolan historiaa sekä nykypäivää. Kurssin pääpaino oli kuitenkin Puolan mielenkiintoisessa historiassa. Kurssi alkoi jo edellisellä viikolla Puolan historian luennolla koululla. Reilussa tunnissa ehdittiin saamaan pintaraapaisu Puolan historiaan. Matka Krakovaan kuitenkin konkretisoi monet kuulemamme asiat.

Puolassa valtauskontona on katolilaisuus. Uskonnon rooli näkyi todella vahvasti myös Krakovan kaupunkikuvassa. Monen nurkan takana olikin toinen toistaan hienompia kirkkoja ja kävimme tutustumassa Marian kirkossa, Wawelin katedraalissa sekä Pietari-Paavalin kirkossa. Kaikki kirkot olivat todella hienoja niin sisä- kuin ulkopuoleltakin.

Kävimme myös katsomassa Karol Wojtyłan patsasta. Karol Wojtyłą eli Johannes Paavali toinen oli Rooman piispa vuosina 1978-2005. Hän oli puolalainen ja tämän takia todella merkittävä henkilö puolalaisille. Wojtyłą oli ensimmäinen ei italialainen paavi. Hän oli puolalaisten koko kansan paavi, joten tämä toi lisää vauhtia Puolan katolilaisuudelle sekä irtautumispyrkimyksille sosialismista kylmän sodan loppuvaiheessa. Wojtyłą oli todella arvostettu henkilö puolalaisten keskuudessa.

Yksi mieleenpainuvimmista kohteista Krakovassa oli Nowa Hutan kaupunginosassa vierailu. Pääsimme tutustumaan paikallisen oppaan johdolla vanhan terästehtaan sosiaali- ja hallintotiloihin. Rakennuksissa oli monia erilaisia suuria sekä pieniä kokoustiloja. Alempiin kerroksiin mentäessä vastaan tuli iso bunkkeri. Bunkkeri oli tehty kaasuonnettomuuksien varalle. Tiloista löytyi kylmän sodan ajan parhaalla teknologialla tehdyt mittarit kaasuonnettomuuksien varalle. Mittareilla pystyi katsomaan esimerkiksi sen, mistä suunnasta tuulee ja kuinka suurelle alueelle kaasu mahdollisesti levittäytyisi.



Kurssin odotetuin nähtävyys oli tietysti Auschwitz. Tunnelma Auschwitzissa oli todella hiljainen. Päässä pyöri ainoastaan ajatuksia siitä, mitä kaikkea kauheaa Auschwitzissa on aikoinaan tapahtunut. Auschwitzissa Birkenaun tuhoamisleiri oli vielä pahempaa, mitä olin osannut kuvitella. Mieleen painui varsinkin tuhoamisleirille tulleiden leikatut hiukset sekä kaasukammio. Kaasukammiossa käyminen tuntui jopa hieman ahdistavalta, sillä tiesi kuinka monien ihmisten elämä on loppunut juuri kyseiseen paikkaan.

Viimeisenä aamuna vierailimme esimerkiksi Krakovan yliopistossa. Jagellon yliopisto on perustettu 1364. Jagellon yliopisto on Puolan vanhin ja myös yksi Euroopan vanhimmista yliopistoista. Yliopiston vanhan päärakennuksen sisäpiha oli todella näyttävä. Sisäpihalla oli paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Krakovan yliopistossa on opiskellut mm. kuuluisa tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikus sekä paavi Johannes Paavali II.

Suosittelen kurssia kaikille edes hieman historiasta kiinnostuneille. Kurssin aikana ehti oppia pääkohdat Puolan historiasta sekä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Opintomatkalla piti myös tehdä tiiviisti yhteistyötä muiden kurssilaisten kanssa. Kurssilla siis oppi myös ryhmätyötaitoja sekä esiintymistä. Opintomatka sisälsi myös paljon hauskanpitoa kavereiden kanssa. Kaiken kaikkiaan kurssi oli hyvin mielenkiintoinen ja unohtumaton kokemus.
- Saana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti