perjantai 22. marraskuuta 2019

Historiaa omin silmin

Auschwitzissä vierailu jätti minulle vahvat mielikuvat siellä tapahtuneista asioista, joita en tule unohtamaan koskaan. Tiesin jo ennestään paljon keskitysleireistä, mutta niiden näkeminen paikan päältä antoi minulle todella realistisen ja mieleenpainuvan kuvan. Lisäksi kiertueella opin myös vielä lisää Auschwitzistä. Olen katsonut paljon dokumentteja ja olen nähnyt sodan aikaisia videoita keskitysleireiltä.  Nyt kun pääsi itse näkemään täysin samat paikat omilla silmilläni, oli se kyllä mieleenpainuvaa. Oman ryhmäni esitelmä perustui keskitysleireihin. Tietoa piti kuitenkin etsiä myös runsaasti ajasta ennen keskitysleirien aloittamista ja tämä oli ollut minulle vierasta. Käytännössä saksalaisten tekemät slummit juutalaisille olivat minulle uusi tieto, sillä olin luullut, että juutalaisvainojen alku ajoilta heitä olisi alettu siirtää keskitysleireille.

Reissulla opin työskentelemään hyvin myös hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Itse olin ennen Krakovaa todella huono museoissa kävijä ja varsinkin oppaiden kuunteleminen ei ole ollut minun juttuni. Opintomatkan aikana opin keskittymään paremmin oppaiden puhumiseen, sekä kiinnitin tarkemmin huomiota yksityiskohtiin ja asioihin, mitä en ennestään tiennyt. Tämän ansiosta tulen varmasti jatkossakin saamaan enemmän irti museoista, missä tulen tulevaisuudessa käymään.

Oskar Schindlerin emalitehdas ja tämän historia oli minulle melkein täysin uusi juttu, joten hänen museostaan opin paljon uusia asioita. Lisäksi suuri terästehtaan ja sen läheisyyteen rakennettu kaupunki Nova Huta olivat olleet melko tuntemattomia minulle, mutta tehdasvierailun avulla sain aiheesta hyvän peruskäsityksen.  Myös itse Krakovan kaupungin historia oli ollut minulle hepreaa, mutta käytyäni Wawelin linnassa sekä Krakovan historian museossa, nämä avasivat minulle historian todella hyvin.

Opintomatka oli todella kannattava kokemus, sillä näin monia hyvin merkittäviä historiallisia asioita omin silmin. Omin silmin asioiden näkeminen myös opettaa minua paljon paremmin, joten sain reissusta myös paljon irti oppimisen kannalta. Lisäksi tietenkin oli todella mukavaa viettää aikaa Krakovassa kavereiden kanssa ja jopa tutustua uusiin ihmisiin. Reissu oli myös juuri sopivan pituinen, joten koulussa ei ehtinyt edes jäädä kauheasti jälkeen.
- Eero

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti