maanantai 25. marraskuuta 2019

Motivaatiopiikki historian opintoihin

Kerron tässä blogitekstissä kolmesta vierailun kohteesta opintomatkallamme Krakovaan 27.10.-30.10.2019. Valitsin aiheekseni Nowa Hutan, Auschwitzin sekä Wavelin linnan ja katedraalin. Minun alterego matkalla oli Wojciech Jaruzelski ja kuuluin rumat ryhmään. Ryhmätyöskentely oli aluksi hieman tahmeaa, mutta matkan edetessä kun tutustui ryhmäläisiin paremmin, ryhmätyö alkoi menemään paremmin.

Nowa Hutan kaupunginosa oli omasta mielestä yksi kiinnostavimmista kohteista matkalla, koska kylmän sodan aikainen Eurooppa kiinnostaa minua, erityisesti kommunistiset maat. Nowa Hutassa ei itsessään ollut niin suurta eroa muuhun Krakovaan muuten, kuin ettei siellä ole ollenkaan kirkkoja. Uskonto ei kuulu sosialistiseen maailmaan, joten toisen maailmansodan jälkeen rakennettuun kaupunginosaan ei kirkkoja tarvinnut rakentaa. Nowa Hutassa vierailimme vanhassa sosialistisen ajan virastotalossa, jolla ei enää tänä päivänä tehdä mitään. Rakennuksessa oli joitakin 50-60-luvulla rakennukseen tarkoitettuja huonekaluja jäljellä. Rakennuksen kiertämisen jälkeen menimme rakennuksen työntekijöille tarkoitettuun pommisuojaan. Pommisuoja oli rakennettu kolmannen maailmansodan tai muun Puolan alueella sodan syttymisen varalle. Minusta oli mielenkiintoista nähdä, miten tosissaan ihmiset olivat varautuneet uuteen kylmän sodan konfliktiin. Mielenkiintoista oli myös nähdä, kuinka kehittynyttä ja kestää sen aikainen teknologia oli. Maan alta oli esimerkiksi puhelinyhteys minne tahansa maailmassa.



Toisena aiheena haluan kirjoittaa Auschwitzista. Auschwitz oli ylivoimaisesti tunnetuin asia, kun käytiin matkan vierailukohteita läpi. Eikä ihme, koska on tärkeä tietää, mitä toisen maailmansodan aikana siellä tapahtui. Minulle Auschwitz 1 teki suuremman vaikutuksen, kuin Auschwitz Birkenau. Auschwitz 1 on yhä lähes kokonaisena säilynyt, joten sain itse siitä paremman kuvan siellä tapahtuneesta. Auschwitz Birkenau oli niin laaja ja koska krematoriot olivat tuhottu, ei minun mielestä sieltä saanut niin hyvää kuvaa tapahtuneesta. Auschwitz Birkenaussa parhaimman kuvan sai mielestäni talosta, jossa ihmiset olivat joutuneet asumaan. Niiden olojen ja ruuanpuutteen takia ymmärtää hyvin, ettei siellä kaksi kuukautta eläminen, mikä oli Auschwitz Birkenaussa keskimäärin hengissäpysymisaika, ollut todellakaan mitenkään inhimillistä.

Kolmantena aiheena minulla on Wavelin linna ja katedraali. Katedraaliin on haudattu Puolan kuninkaita sekä arvokkaita puolalaisia. Katedraali on todella korkea, joka tekee siitä hyvin kauniin. Katedraalista huomaa nopeasti, että se on katolinen, sillä katedraalin reunoilla voi huomata rippituoleja. Wavelin linna oli myös todella hieno rakennus. Erityisesti mieleen jäi huoneissa olleet tapetit, jotka kertoivat joitain Puolan historia tapahtumia. Linnassa myös oli paljon eri tyylisuuntauksien huonekaluja ja rakenteita. Vaikkei tyylisuuntaukset ole minun suurin mielenkiinnon kohteeni, oli myös mielenkiintoista oppia niistäkin lisää.



Opintomatkalle mukaan lähteminen kannatti monessa mielessä. Matka toi esille paljon asiaa Puolan ja Euroopan historiasta, jotka täydentävät peruskursseilla opittuja asioita. Henkilökohtaisesti matka innosti yhä enemmän kirjoittamaan historian ylioppilaskirjoituksissa. En ole vielä täysin päättänyt, kirjoitanko historian, mutta tämä kurssi lisäsi kirjoitusmotivaatiota. Matka oli myös hyvä, vaikka ei historiaa kirjoittaisikaan ylioppilaskirjoituksissa, koska matka lisäsi paljon yleistietoa historiasta.
- Tomi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti