maanantai 11. marraskuuta 2019

Uusia näkökulmia historiaan ja tiimityöhön

Opin paljon asioita reissun aikana. Sain myös kerättyä uusia näkökulmia eri historiallisista
tapahtumista. Puolan historia on ollut hyvin kiehtova ja maa on kokenut monia käänteitä sen
ollessa muun muassa toisessa maailmansodassa kahden suurvallan jaettavana.

Opin myös Krakovan vanhasta kaupungista ja sen rakenteesta paljon reissun aikana.
Maanalaiset jäännökset kaupungista olivat kiehtovat. Opin lisää Auschwitz-Birkenaun
keskitysleireistä vierailuilla. Juutalaisuhrien määrä konkretisoitui leikattujen hiusten ja
matkalaukkujen ansiosta, vaikkakin niitä oli esillä vain pieni murto-osa kokonaismäärästä.

Toiseen maailmansotaan liittyvät retket antoivat minulle paljon ja olivat mieluisia,
mutta samalla järkyttäviä. Holokaustin myötä opin, että kokonaisen uskontokunnan täystuho
oli lähellä. Pienetkin muutokset Puolan historiassa olisivat voineet luoda täysin toisenlaisen
Euroopan.



Huomasin matkan aikana itsestäni, että englannin kielitaitoni oli hyvä, hallussa oli jo aiempaa
tietoa matkan aiheista ja myös tietynlaista ryhmähenkeä sain parannettua reissun aikana.
Ryhmän jäsenenä toimin mielestäni hyvin ja avoimesti. Tulin toimeen kaikkien kanssa. Opin
myös ulkomailla matkustamisesta itsenäisemmin muun muassa lentokentällä "bag dropit ja check-init". Hostellissa oleminen oli myös uutta ja valmisteli myös yöpymiseen jatkossakin vastaavissa yösijoissa. Opin, että osaan kantaa todella hyvin vastuuta omasta omaisuudestani ja joissain tapauksissa myös muidenkin henkilöiden. Ryhmän jäsenenä toimiminen ulkomailla toi ehkä jonkinlaista lisävastuuta, tai siltä se ainakin tuntui. Ryhmän kasassa pitäminen oli keskeinen osa liikkumista tuntemattomassa ympäristössä.

Opintomatka oli mahtava kokemus. Lähdin mukaan matkalle kiinnostuneena Puolan historiasta
ja myös kavereiden kanssa olosta. Matka antoi paljon eri näkökulmia ja kokemuksia
Puolasta. Pääsen hyödyntämään matkalla oppimiani asioita myös tulevissa historian ja
yhteiskuntaopin kirjoitelmissa. Itsenäisen matkustamisen kokemus oli myös hyvin
opettavainen ja hyödyllinen. Oppiminen ulkomailla teki myös itse oppimisesta paljon
mielenkiintoisempaa. Tämä johtuu muun muassa siitä, että olet aidosti historiallisilla
merkki- ja tapahtumapaikoilla. Voin suositella kaikille opiskelijoilla tällaista retkeä. Se oli
hyvin silmiä avartava ja hauska kokemus, joka varmasti jää mieleeni.
 - Juhana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti