torstai 1. joulukuuta 2022

Budapestin varhaisin historia tutuksi

Ensimmäinen päivä kurssilla oli hyvin tapahtumarikas. Heti majoituttuamme suuntasimme ensimmäisille historiallisille kohteille. Oli todella kivaa, että käytimme paljon kaupungin hyvää julkista liikennettä, sillä siinä samalla näki kaupungin niitä osia ja alueita, joissa ei ehditty matkan aikana käymään. Matkan ensimmäinen kohde oli Budan linnavuori, jonne kapusimme Stöckl-portaita pitkin. Tutustuimme Matias Corvinuksen suihkulähteeseen ja saimme levähtää kuuntelemalla JP:n, Sarin ja Erikan selostusta auringonpaisteessa. Tämän jälkeen oli opiskelijoiden vuoro kertoa Unkarin renessanssista sekä kisailla Unkarin historian vaiheista.

Tämän jälkeen kävelimme hieman linna-alueella katolisen Matiaksenkirkon luo. Keskiaikainen kirkko on yksi Unkarin tunnetuimpia maamerkkejä. Kirkon kattoon ja seiniin oli maalattu hallitsijoita ja pyhimyksiä historian varrelta, ja kirkon lasimaalaukset olivat todella vaikuttavia.

Matiaksenkirkon jälkeen tutuistuimme Kalastajalinnakkeeseen, joka tarjosi matkan parhaimmat näköalat Pestiin; parlamenttitalo hehkui upeassa iltavalaistuksessaan joen toiselta puolelta.

Päivän saldo oli yli 19 000 askelta, mikä kertoo hyvin tapahtumantäyteisestä päivästä.

- Kornél ja Nelli



“Lempikohteita on vaikea valita, niin monessa paikassa kävimme, mutta erityisesti Budan linnavuori jäi mieleeni. Ensimmäisen päivän huuma paikan päälle laskeutumisesta sekä erityisen lämmin päivä toi täydellisen ilmapiirin nähtävyyksien ihailuun ja rakennuksien historiasta oppimiseen. Alunperin 1200-luvulla rakennettu, muun muassa vuorella sijaitseva valtava Budan palatsi sekä Matiaksen kirkko ovat sen jälkeen useasti rappioutuneet, muuttaneen tarkoitusperäänsä ja jälleenrakennettu.


“Matiaksenkirkko aiheutti voimakkaan tunteen. Siinä kohtaan en ollut vielä ehtinyt “tottua” meitä ympäröivään kauneuteen. Kirkko oli koristeltu lattiasta ja kattoon. Sisään astuessa tirautin pari liikutuksen kyyneltä silkasta kauneuden yliannostuksesta.”



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti