perjantai 22. marraskuuta 2019

Opintomatkani Krakovaan

Krakovan opintomatka oli kokonaisuudessaan onnistunut ja siellä oli todella mukavaa. Illat olivat vapaita ja se oli mukavaa. Päivisin pääsimme moniin eri paikkoihin ja opimme varmasti paljon uutta. Opintomatka alkoi sunnuntaina ja tulimme takaisin kotiin keskiviikko illalla.

Maanantaina me mentiin Jesuiitta kirkkoon. Kirkossa oli konsertti menossa, joten emme päässeet näkemään kirkon taka-osaa kunnolla. Kuitenkin näimme, että kirkko on tyylisuuntaukseltaan barokkia. Siellä oli hyvin nättejä ja runsaita koristeluja ja kirkko oli isokokoinen.


Keitä olivat Jesuiitat? Jesuiitat ovat katolisen kirkon suurin sääntökunta. Ihmiset siinä sääntö kunnassa elävät tiettyjen sääntöjen mukaan. Jesuiitat olivat hyvin isona osana Puolan uskonnon kehitystä ja historiaa ja toimivat osana vastauskonpuhdistusta. Vastauskonpuhdistus tarkoittaa vastausta reformaatioon eli katolisen kirkon vastausta protestanttisen uskonnon leviämiseen noin 1500-luvulla. Jesuiitat tekivät myös monia hirveitä tekoja katolisen kirkon säilyttämiseen Puolassa. He esimerkiksi hyökkäsivät joihinkin hautakulkueisiin, polttivat protestanttikirkkoja ja tuhosivat  omaisuutta.


Opintomatkalla pääsimme myös Nowa Hutan kaupungin terästehtaan kommunistiseen hallintorakennukseen. Hallintorakennus oli hieman huonossa kunnossa, sillä siellä ei ollut lämmitystä, joten sisällä haisi hieman. Rakennuksen jotkut huoneet olivat aivan alkuperäisiä 1950- luvun huoneita. Kuitenkin monet huoneista olivat modernisoitu 80-luvulla. Tällöin niitä oli muutettu toimistorakennukseksi. Kuitenkin sisällä oli suurin osa tavaroista 80-luvulta. Rakennus pitäisi korjata, mutta se on liian kallista kaupungille. Pääsimme myös näkemään rakennuksen kellarissa olleet bunkkerit. Nämä bunkkerit olivat rakennetut kaasuvuotojen varalle terästehtaassa. Bunkkerit olivat hienosti rakennettu ja siellä näki, miten ihmiset olisivat eläneet, jos kaasuvuoto olisi sattunut. Bunkkereissa oli kylmän sodan aikaisia asusteita, joita oltaisiin käytetty onnettomuuden sattuessa.
- Ronja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti