perjantai 22. marraskuuta 2019

Uudenlainen näkemys Puolaan ja Eurooppaan

Krakovan opintomatka herätti kiinnostukseni Keski-Euroopan kulttuuriin sekä historiaan. Olen aiemminkin vieraillut useissa eri Euroopan maissa, mutta tämä reissu oli aivan erilainen kuin muut. Tutustuminen Krakovan sekä Puolan historiaan perusteellisesti toi uudenlaista näkemystä Puolaan ja Eurooppaan sekä auttoi ymmärtämään, miksi asiat siellä ovat niin kuin ne ovat. Hyvä esimerkki tästä on toinen maailmansota, minkä aikana natsit tuhosivat lähes kokonaan Puolan juutalaisten kansan.
   
Mielenkiintoisin paikka, jossa vierailimme oli mielestäni Nowa Hutan terästehdäs, sen bunkkerit ja neuvostoarkkitehtuuri, olivat kiinnostava asia,  josta en aiemmin tiennyt juuri mitään. Terästehtaan opas oli mielestäni myös parhaiten ymmärrettävissä kaikista matkamme oppaista. Hänen autenttisuutensa sekä asiantuntemuksensa näkyi selvästi, joka piti mielenkiinnon kohteessa yllä. Tulevaisuudessa ulkomailla matkustaessani pyrin tutustumaan samantyyppisiin paikkoihin, jotka eivät olet jokaisen turistin ensimmäinen vierailukohde.




Auschwitzin keskitysleiri oli yksi kohteista, joihin tutustumista odotin eniten. Paikka oli juuri sellainen niin kuin odotinkin, mutta leirin laajuus yllätti minut. Oppaastamme sai hyvin selvää ja hän vaikutti erittäin asiantuntevalta. Auschwitz-Birkenaussa näkyi myös israelilaiskouluja vierailulla.

Ryhmämme työnä oli tehdä esitys Nikolaus Kopernikuksesta ja hänen keksimästään heliosentrisestä maailmankuvasta. Esitimme työmme Kopernikuksesta hänen patsaansa edessä Ilarin ja Juhanan kanssa. Opin toimimaan ryhmässä paremmin ja esittämään esityksiä ennalta tuntemattomalle yleisölle. Esitelmä meni mielestäni hyvin. Historian oppimisen lisäksi opin kuuntelemaan ja keskittymään paremmin erilaisissa tilanteissa, asioimaan englannin kielellä sekä käyttäytymään asiallisesti tietyissä tilanteissa. Suosittelen vastaavia kursseja kaikille, jotka harkitsevat opintomatkalle lähtemistä, koska se muuttaa näkemystäsi ympäröivästä maailmasta.
- Samuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti